Lucy Frantic: Buckwheat Swamp
Uudeltamaalta ponnistava voimarocktrio Lucy Frantic loi alkujaan musiikkia studion suojissa yksityiskohdista tinkimättä ja tasoista säästämättä. Pandemian hitaasti väistyessä tilanne muuttui, etenkin kun siivuja lähdettiin ihan oikeasti soittamaan triona. Jokaista studion suojissa luotua sovituksellista jekkua ja soundillista kikkaa ei voitukaan toteuttaa ihan tuosta vain, joten piirustukset piti pistää osin uusiksi. Nyt kolmikko pyrkii soittamaan suoraviivaisesti, mutta hämyilevät kikat silti reunoillaan pitäen. Avainkysymys kuuluu: kuinka muokattu linjasto toimii esikoisella?
Yhtyeen rock on kitarapainotteista, eikä perussetin sivuilla kuulla softa- tai kiipparilisiä. Mutkikkuudesta osataan pitää kiinni, mutta se on nyt trion yhteissoiton rajoissa toteutettua toimintaa. Soundihygieniassa tilaa on hien tuoksulle, pienille säröille, sekä inhimillisyyttä korostaville virheille, kaiken pelatessa pitkässä juoksussa kokonaisuuden eduksi. Vuoden 2021 sinkkuihin verrattuna Lucy Frantic soundaa nyt sellaiselle, että juttu pystytään toistamaan missä ja milloin vain, myönnytysten ja etujen vaa’an ollessa tasapainossa.
Uusi sinkkuveto Let It Burn rokkaa komein elkein, ysärin roson ja 70-luvun jytäävän melodisuuden kilistellessä lasejaan. Soundi on raikas ja yhtye erittäin väkevästi läsnä, lievän etupainon hilatessa vallia lähemmäs kuulijaa, tätä kuitenkaan alle likistämättä. Making Enemies saattaa luotailla grunge-jättien tekemisiä, mutta tummuus pidetään rengin roolissa ja levyä ajaa eteenpäin rikkaammasta sävykirjosta syntyvä elinvoimaisuus. Nyt pidetään hauskaa, annetaan sijaa bilevaihteelle ja energisyydelle.
Perustat ovat rockin kallioilla, mutta trio osaa pyörittää kevyempiäkin osia vaihtelevin ottein ja soundein, mikä luo rikasta monipuolisuutta. Viimeisellä minuutillaan hiljaisesti melskaava Bloodline hyötyy karsitusta muodosta, jossa simppeli pääkuvio paistattelee pinnalla. Better toistaa saman kaavan, menevämmin ja pidemmän kaavan kautta. Action rockin rempsakkuuden kanssa kyynärpäitä hierova Hold My Life on puolestaan oiva käyntikortti, jolla levy saa lentävän lähdön.
Mika Roth